Torstain haut Keskisentiellä. Mukana oli vaan Heimo, en jaksanut molempia roudata kun alkaa tuleen pimeekin niin aikaisin ja meitä oli aika monta (+olen laiska).

Viisi maalimiestä, 1+2 etukulmissa, 3+4 liikkuvat eteenpäin haulla, 5 suht lähellä k-linjaa.

1+2 menin itse haukkujen aikana perille, eipä ollut millänsäkkään. 3+4 haukutti parikymmentä. Eteenpäin haku toimi näissä hyvin, mitä nyt kolmosella lähetin melko pitkälti kohti etukulmaa ja tietysti meni sitten vähän taakse hauksi, oma  moka. Mutta hyvinhän tuo lähtee suoraan sinne, minne osoitan. Vitosesta ajattelin, että tämä on helppo, toki ottaa hajun heti k-linjalta. No eipä ihan niin mennyt, vaan koira paineli parin metrin päästä ohi ja alueen perälle, sieltä sitten vähän tutkimista ja paluu k-linjalle päin. Paluumatkalla nosti maalimiehen kuitenkin hienosti. Ei ole tullut otettua lähi-maalimiehiä, vaan aina(?) olleet perällä. Mutta täähän oli siis ihan jees, hyvä työskentely Heimolta. Tuulen suunta oli pois päin mm:stä, joten sekin edesauttoi perällä singahdusta.

Siinäpä se! Heimis on kyllä taitava pikku koira, ei voi muuta sanoa