Tottiksen hallivuoro på mondag. Vähän oli jengi vähentynyt viime viikosta, meitä oli vaan viisi. Agilitypuolikin tuntui hiljaiselta. Mikä lie sitten syynä vähenemiseen...?

Ehti siis hyvin hinkkailemaan. Enni oli tosi säpäkkänä. Tuo halli on sille kyl tosi kiihdyttävä paikka. No, toisaalta se ainakin vaikutti liikkeiden nopeuteen positiivisesti. Jättävät oli supernobeat! Lopun uusintakierroksella otin paikallamakuun ja se oli ihan p*rseestä - vinkui vinkui vinkui. Sitten kun lopeteltiin, ja koira oli vaan siinä vieressä, niin vinkui vaan. Argh!

Ennen treenejä kävin Toimelankadun maastoissa lenkillä. Käppäilin siinä tiellä ja päätin poiketa metsätielle, jolla en ole ennen käynyt. Noooo, koirat juoksi tuhatta ja sataa into piukassa. Kohta tajusin, että tie onkin yksityistie ja suljettu ketjulla. Siinä vaiheessa kun ketjun huomasin, olikin tuulta nopeampi Heimo ehtinyt jo niin paljon edelle, että oli ketjun kohdalla. Yritti hypätä yli, mutta arvioi hypyn ihan väärin. Otti osumaa ketjusta, joka heilahti ja koira sitten oikein kunnon vipuvoimalla mukana. Tuli suurinpiirtein voltti korkealla ilmassa... Kääks. Mätkähti sitten kyljelleen maahan piiiiiitkältä tuntuneen ajan päästä... Huh huh! Ilmeisesti ei kuitenkaan sattunut, kun ei ulahtanut. Sen jälkeen jatkoi matkaa ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kyl taas säikähdin ihan kunnolla!!

Tuntuu, että hirmu usein on sattunut nyt läheltä piti -tilanteita. Tänä vuonna jo molemmat koirat olleet piikkilanka-aidan takana. Kerran tapahtui Kyötikkälässä (Heimo), toisen kerran Tuusulassa (Enni). Onneksi vaan pari karvatuppoa menetettiin, mutta minulla tietysti sydänkohtaus lähellä.

Sitten se Heimon tippuminen sähkökopin päältä, Ennin syvä haava jalassa keväällä.... Ja Jasmo kertoi että yhtenä päivänä viime viikolla tajusi lenkillä yhtäkkiä, että koirat seisoo lasinsirujen keskellä... Oih ja voih. Kaikennäköistä.