No juu. En voi väittää, etteikö mieleni tekisi uutta koiruutta. MUTTA. Järki kolkuttelee mielitekoja kovempaa, ainakin vielä.

Lähiaikoina on tullut nähtyä ja hiplauttua montaa aevan ehanaa pentua... Suursnautseri Hulda, kampaajan tiibetinspanieli (en muista pennun nimeä), fieldspanieli Manu ja tietysti Maijan belgi Remo.

Lähietäisyydeltä kun seuraa pennun kanssa elelyä, niin muistaa, miten helppoa on elää yhden, aikuisen ja tottelevaisen koiran kanssa. Enni on niin helppo! Pissi tulee ulos muutaman kerran päivässä (vrt. pennun jatkuva pissatus ja sisälle pissiminen), ulkoilutus on iisiä (hihnassa nätisti, vastaantulevat koirat ei kiinnosta, irti ollessa tottelee erinomaisesti). Harrastelu on antoisaa, kotona viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan. Ja jos eksyy pikkuiseen keittokomeroon samaan aikaan, pienen pieni huomautus poistumisesta riittää (ei siis ns. pyöri jaloissa lainkaan). Ei tuhoa mitään (vrt. Maijan päiväkirja, postaus 20.9.), yksinolo sujuu kuin tanssi (myös vieraassa paikassa). Enni (sk. 47cm) mahtuu pieneen autoon ja pieneen kämppään (29 neliöinen yksiö). Ikää koiralla vaivaiset 4 vuotta, joten vielä pari vuotta hyvää harrastusaikaa, ennen kun eläkeikä alkaa kolkuttamaan. Siis kop kop, jos pysyy terveenä.

Eli eiköhän tässä vielä yhden koiran voimin elellä jonkin aikaa. Ehdottomasti ei ainakaan ennen kun kepo liittyy pysyvästi laumaan ja kodin neliöt kasvaa!

Silmätulehdus on muuten parantunut.

Tässä eilistä menoa ulkona.