Ohjelmaa on taas ollut! Osallistuimme Suomen Bokseriyhdistyksen Tampereen alajaoston hakuleirille. Viikonlopun ohjelmaan sisältyi niin tottista, hakua, kuin esineruutua.

Perjantaina otettiin tottistreenit, jotka meni ihan menettelevästi. Enni esim. pysyi maassa käskyni alla vaikka vieressä heiteltiin palloa ja huudeltiin "maahan" "vapaa" jne. Ei voi olla kuin tyytyväinen!

Lauantaina oli aluksi maastotreenit. Enni oli ensin autossa pari tuntia, joten virtaa riitti. Otettiin ensimmäistä kertaa ilmaisuharjoitukset mukaan, ei ole aiemmin jostain syystä (?) otettukaan vielä. Haukkuvaksi kuitenkin olin suunnitellut neidin, haukkuminen on kuitenkin sille aika luontaista. Enni tajusi melkein heti mistä on kyse! Ekalla ja tokalla pistolla vähän ihmetteli, kun nameja ei heti alkanut tippumaan, mutta kyllä se haukku sieltä sitten tuli. Ja seuraavat neljä pistoa meni jo ihan sujuvasti. Mahtava eläin!

Sitten mentiin tottistreeneihin, joissa otettiin noutoa ja seuraamista. Nouto meni ihan päin hittoa, on tullut mielettömästi taantumista. Mielestäni kouluttajan antamat metodit eivät myöskään olleet Ennille sopivia, joten päätin, että treenaan noutoa Ennillä toimivaksi todetulla naksutinmenetelmällä. Samoin seuraaminen nykäisypakotteilla ei ole omasta mieletäni Ennille sopiva, vaan naksu käy siihenkin paremmin. Se nostaa selvästi koiran motivaatiota petrata. Tulipahan tämäkin siis selville eli tästäkin koulutuksesta oli hyötyä! :)

nouto
Ota mamma kapula!

Lopuksi otettiin vielä esineruutu, josta tehtiin oikein helppo. Me ei olla otettu sitä kuin kerran tosi simppelisti. Tämäkin kerta meni mukavasti, Enni toi hanskan ylpeänä. Tuskin vielä kuitenkaan ymmärtää homman ydintä, varsinkin jos laitettaisiin hakemaan esinettä ilman sen sijainnin näyttämistä.

Sunnuntaina ohjelmassa oli piiitkä maasto. Ennin vuoro oli heti ensimmäisenä, ja treeni-idea oli kuusi pistoa, joista kaksi ekaa piilona, kaksi seuraavaa näkyvllä lähdöllä, ja kaksi viimeistä piilona. Ekan miehen löysin ilman mitään ihmettelyjä, toista etsi vähän pidempään mutta ei hellittänyt työntekoa hetkeksikään, vaikka kävi välillä keskilinjankin tarkistamassa. Kolmas löytyi myös OK, neljättä ei sitten meinannut lähteä hakemaan. Tuuli takaa hankalasti, ja edessä oli tiheämpää maastoa. Koira kaartoi ensin lähimaaston ja tuli pyytämään apua. Toisen kerralla sama, mutta kolmas lisäkäsky rohkaisi lähtemään syvälle hakemaan. Maalimies olikin takarajalla, mutta löytyi sitten tosiaan ilman ongelmia kunhan koiralle sai rohkeuden lähteä etsimään. Kaksi viimeistä maalimiestä löytyi taas ihan hyvin. Ja mikä ilmaisu! Selkeä haukku, minun paikalletulokaan ei häiritse. Nätisti maaten ilmaisee.

lähetys
Kohta pääsee hakemaan!

Sainkin valaistuken ja päätin että alamme tekemään kunnon maastotreeniä, avoimen ja voittajaluokan pituuksilla vähintään. Aikomuksena kun EI ole jäädä hankaamaan alo- ja avo-luokkia...

Mari (kouluttaja) sanoikin, että ehdottomasti 6-8 pistoa per treeni. Koira on erittäin työskentelyhaluinen, turha on jättää 2-3 pistoon mikä vaan turhauttaa innokasta ja työhaluista koiraa, joka vielä selkeästi tekee hommansa tarkasti ja ymmärtäen idean! Todella avartava viikonloppu, kiitos kuuluu Bokseriyhditykselle ja erityisesti kouluttaja Mari Kansanaholle!!

Muuten aiemmin viikolla käytiin tiistaina toko-treeneissä, keskiviikkona agilityssä ja torstaina hakuilemassa. On kyllä liikaa, mutta tuo hakuleiri oli "yllättävä käänne", päästiin sinne peruutuspaikalle. Toko ja hakutreenit olivat Pirkanmaaan Käyttökoirayhdistys Ry:n järkkäämät, agility taas Tamsk Ry:n harjoitukset.