Eilen nopea reenivuoro hallilla, Haukkuapilan koulutusten jälkeen. Kiitos Pialle mahdollisuudesta!

Taas pääsi vaan Enni mukaan. Viikon päästä on YLÖKK:n kisat, kai se on vaan vitsaa väännettävä jos toivoo tulosta syntyvän.

Vähän seuraamista, ehkä kaksi pätkää. Sitten jäävät järjestyksessä, Hanna O. naksautti hyvästä. Olikin melko jees kaikki, maahanmeno ilmeisesti olisi voinut vähän nopeampi olla. Mutta ei ollut huono.

Sitten kapulan pitoja, Hanna taas naksutteli. Sen jälkeen kapulan tuonti eli ei heittoa lainkaan. Tosi hyvä, ei purrut juur minkään vertaa! jee.

Siinäpä oikeastaan reeni. No ihan ihan lopuksi otin sivullemenoja ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Ja vielä muutaman kapulanpidon, kun Enni itse niitä tarjosi.

Kivat treenit!

Ennen reenejä kävin lenkillä ja kotimatkalla tavattiin sattumalta Laakson Maija & Make sekä koiransa Manu. Manu on leikattu fieldspanieliuros, aika nuori kaveri vielä. Heimo rakastui tulisesti... Oi voi sitä liehittelyn määrää! Manu ei varsinaisesti antanut vastarakkautta, lähinnä väisteli vaan. Paikalle tuli vielä joku pieni tyttökoira, mutta Heimo ei siitä vähää välittänyt, yritti vaan vongata Manua  

Ihanaa poikarakkautta!