Kotona jälleen. Tai siis töissä tällä hetkellä. Ihan mukavahan tuota oli kotia tulla, koiria oli ainakin kova ikävä. Ostettiin Luzernista söpöäkin söpömpi bordercollie pehmolelu ikävän karkoitukseen 

Vähän huonosti näkyy tuossa kuvassa, mutta siinä on kainalossa rutisteltavana.

Reissu oli... hmmm. Vaihteleva. Olin siis kaksi viikkoa, joista ekalla viikolla mestoilla oli minä ja neljä äijää. Neljä erittäin innokasta suksimiestä. Hetkittäin meinasi käydä aika raskaaksi poikien perässä laudalla sinnittely.

Muutenkaan ei oikein lasku luonnistunut. Jouduin nimittäin ekana päivänä hivenen inhottavaan tilanteeseen, ja se vaikutti monta päivää sekä henkiseen varmuuteen, että fyysiseen suoritukseen. Enemmänkin olisi voinut olla hiihtopäiviä takana muutenkin, ei viidellä oikein pääse tuntumaan....

Yhtenä päivänä tuli toinen harmittava takaisku, kun jouduin luovuttamaan poikien skinnailureitiltä lumikenkieni kanssa matkan puolessa välissä. Oli vaan yksinkertaisesti liian jyrkkää poikittaista pitkään ja siten liian vaikea kivuttava lumikengillä. No, puolentoista tunnin kiipeämisen jälkeen laskin alas jalat vapisten ja käppäilin lähellä sijaitsevalle taukotuvalle. Siellä keskityin sitten todellisiin ydinosaamisiini, eli auringonottoon ja kaljanjuontiin 

 

Kaipailin myös "omanhenkistä" seuraa illoiksi, ei oikein ollut kommentoitavaa poikien hiihto- ja kamajuttuihin. Pojista 2/4 oli nimittäin ihan ammattilaisia suksikauppiaita ja 2/4 muuten vaan erittäin perehtyneitä ja kiinnostuneita hiihtovälineistä. Ja 4/4 laski telemark-suksilla. Itseähän en edes suksilla, etenkään telluilla, laske, joten intressit ja tieto ko. asioista on pyöreä 0. Hohhoijjaa.

No, mutta viikonhan se vaan kesti ja sitten tuli MAIJA!! JEEEEE!!! Voin sanoa, etten ole pitkään aikaan ollut niin iloinen siskoni näkemisestä!

Toinen viikko olikin huomattavasti letkeämpi. Meikäläiselle oli vihdoin rentoa hiihto- ja höpötysseuraa, ja kelitkin oli turistimaisemmat eli aurinko paistoi monena päivänä  Eipä paljoa itkettänyt, vaikka lumet oli jo vähissä, koska AURINGONPAISTE ON IHANAAAAAA!!!

 

 Siinäpä oleellisemmat. Kokonaisuudessaan aivan hyvä reissu ja tulipahan tehtyä.

Koirat saatiin kotiin heti sunnuntaina. Hauska ero niissä, Heimo ei nimittäin selvästi niin tajua ajankulua. Tai siis ihan sama, olenko poissa 2 viikkoa vai 2 tuntia, samanlainen vastaanotto sillä. Enni kyllä hyppii suurinpiirtein takaperin voltteja näin pitkän eron jälkeen...

Maanantaina himoitsin heti reenaamaan. Tässäkin taas tuli takapakkia, nimittäin aamulla yskiessä  iski noidannuoli selkään. Töissä oli vielä suht OK, mutta iltapäivällä alkoi menemään huonoon suuntaan. Reenaamaan kuitenkin lähdin, mutta ei siitä tullut oikein mitään. En pystynyt keskittymään, enkä liikkumaan ja riekkumaan kunnolla. Asento alkoi muistuttamaan vanhaa mummoa loppua kohti... Kotona en meinannut enää päästä autosta ulos ja kotiin. Että silleen.

Mutta se nyt jäi mieleen, että Hanna kehui Heimon seuraamista nätiksi  Enni ei ollut mukana, se pääsi pyörälenkille.