Hyvää juhannusta vaan kaikille näin jälkeenpäin! Me vietettiin juhla Parikkalassa lankomies Matin kotimaisemissa. Hienot maisemat olikin!

Reenisaldo on juhannukselta pyöreä nolla. Vähän oli aatoksia, että jos on sopivat mestat niin käyn jäljet tekemässä. Mutta ei oikein ollut (oikeesti!), oli aikamoista rytöä mökin ympäristö ja itikoita niin v*tusti!! Ei huvittanut pätkääkään lähteä pusikkoon, olisin tullut elävältä syödyksi.

Koirat oli luonnollisesti mukana jussin vietossa. Siis omat, sekä Maijan belgit. Meno oli melkoista... Eipä ne oikein malttaneet levätä, ja lauantaina Remon kuppi keikahti vähän nurin ja Heimo sai vähän körmyytystä. Heimo ei kyllä yrittänyt pistää kampoihin yhtään, sen verran on "herranpelkoa"... Eli mitään valtataistelua ei ollut, Remoa alkoi vaan riepomaan yleisesti Heimon naama. Eipä siinä sitten, Remo joutui vähän jäähylle ja illemmalla molempia pakkolepuutettiin muutenkin häkeissään. Olisi pitänyt tehdä se perjantainakin, kun etenkin Remo ei pystynyt hetkeksikään rauhoittumaan ja meno oli ihmisilläkin silloin aika vallatonta = paljon vahdattavaa. Mutta näistä oppii ja pojat tuli taas hyvin juttuun sunnuntaina (ja lauantainakin illasta kun oli päiväunet otettu).

Enni oli taas ihan guru-mökkiläinen. Ainoa vaiva siitä oli, että se halusi aina heti aamukuudelta pihalle. Oikein vinkui ovella. Siellä se sitten päivysti. Onneksi asutaan kerrostalossa, koirasta olis varmaan tullut rukkaset jo ajat sitten... Pikkasen kuitenkin ärsyttävää herätä sen "turhaan" vinkumiseen.

Eilen lähdettiin ajelemaan kotia kohti iltapäivästä, matkalla pysähdyttiin Lappeenrantaan kun pojat halusi katsoa Saksa-Englanti pelin. Itse ehdin vähän aleihin säästämään ja terassille yhdelle. Oli aivan mahtavan upea sää, ja seura tietysti parasta (minä ite). Tää onkin ainoa kuva, minkä otin omalla huippukamerallani eli kännykällä.

 

Heimon BH-koe onkin jo tämän viikon sunnuntaina. Mennään Joensuuhun Jasmon veljen valmistujaisiin lauantaina (perjantaina?), sieltä sitten ajelen sunnuntai aamuna Leppävirralle beehoilemaan. Tuomari onkin niin tuntematon tyyppi, kuin Reima Nuutinen

Mietin vähän, että pitää varmaan vähän treenailla vielä tällä viikolla. On vaan sen verran lämmintä säätä luvannut, että ei suoraan sanottuna napeksi lähteä mihinkään kentille paistumaan... Ehkä siis teen tämän kesän teeman mukaisesti vaan fiiliksen hyvänäpitoa. Rento-Hanna tässä terve