Kaikki alkoi vuonna -84 kun oltiin Tahkolla ja Hanna oli 5-vee. Olin siskoni Maijan kanssa vaatinut päästä rinteeseen ja siitä se sitten lähti. Taikanappi ja niin edelleen.
Hanna & Maija Tahkolla -84
Perus sunnuntailaskettelua tulikin sitten harrastettua lukioon asti, kunnes lasketteluseuran retki Åreen vuonna -96 aiheutti uuden hiihtokärpäsen pureman. Silloin innostuinkin melko paljon, mutta käytännön asiat pukkasivat tielle. Ekanakin varusteet. Meidän perheessä ei ollut tapana panostaa kakaroiden harrastuksiin mitenkään erityisesti, uudet välineet kerran kymmenessä vuodessa sai riittää.
No siis, tuon Åren reissun jälkeen olisin halunnut enemmänkin laskea. Olisin halunnut esimerkiksi käydä rinnepäivystäjäkurssin, mutta ei siihen oikein ollut mahdollisuuksia. Ensin olisi pitänyt käydä EA-kurssit eikä niitä pikkukylällä pahemmin järjestetty. Sen jälkeen vielä rinnekurssi, ja miten olisin 16-vuotiaana päässyt jonnekin kauas, missä sellaisia pidettiin?
Sitten sain huippuajatuksen; lähden lukion jälkeen hiihtopummiksi. Ihan oikeasti halusin sitä. Mutta taas käytännön asiat tulivat tämän idean tielle; ekanakin tietysti raha. Millä ihmeen rahalla? Viikkoraha oli 50 markkaa ja pikkukylällä ainoa lisätienesti niille, jotka ei suhteilla kesätöihin päässeet, oli mansikanpoiminta. Niillä parilla satasella (mk) ei kyllä maailmalle lähdetty. Talvisin ei ollut sitä vähääkään tienestimahdollisuutta. Varsinkin laman jälkimainingeissa oli ihan toivotonta saada duuneja.
Lisäksi kärsin tiedonpuutteesta. Internet oli vasta ilmestynyt pariin lukion koneeseen, eikä silloin todellakaan ollut googlea, tai mitään järkevää sivustoa, mistä olisi tietoa pystynyt hakemaan. Enhän tiennyt kuitenkaan mistään mitään asiaan liittyen; mitä kautta majoituksen olisi saanut hoidettua, mihin kannattaisi lähteä, jne jne... Skimbaaja tuli kerran kuussa ja siinä keskityttiin kohde- ja varuste-esittelyihin. Joten se siitä sitten!
Opiskelut kun alkoi, laantui laskuintokin melko paljon. Eipä ollut oikein välineitäkään, ne rupuiset välineet -95 ostettu, ei oikein napanneet. Jossain vaiheessa äiti peri syöpään menehtyneen ystävänsä Salomonit (mallia en tod. muista), jotka oli ihan näppärät carverit. Taas vähän into lisääntyi ja tuli käytyä joillain välillä hiihtoreissuilla. Muistaakseni Cerviniassakin -04 laskin vielä noilla Salomoneilla, tosin lauta oli jo vallannut alaa.
Åren bäksidan vuonna -03
2003 keväällä nimittäin seukkailin liikunnalla opiskelevan pojan kanssa, joka oli vähän aikaa aiemmin aloittanut lautailuharrastuksen. Minä sitten intouduin siihen mukaan, ja sattui melko hyvä tsägä kun kämppikselläni oli Aleksi Litovaara Pro Model -lauta, jota sain lainata vapaasti. Kengätkin sain ostettua jostain kautta edukkaasti, eli kamojen puute ei ainakaan estänyt lautahommien aloittamista. Tuona -03 keväänä tuli käytyä yllättävän paljon mäessä, kun molemmat innostuttiin lajista. Sama juttu -04. Aiemmin mainitulla Cervinian matkalla myös tutustuin sellaiseen kaveriporukkaan, jotka innokkaina lautamiehenä vei minua mukaansa Sappeelle. Siitäpä sitten lähti lautaura.
Innostus lajiin siis kasvoi taas, mutta sen aikainen parisuhde ei antanut mahdollisuutta toteuttaa tuota haavetta matkata pidemmäksi aikaa vuorille. Enää ei kehtaa kutsua hiihtopummiudeksi, se on niin old school sana... Kausilainen? Olin myös ottanut koiran -03 alkusyksystä, joka sekin osaltaan vei resursseja.
Sitten taas kun em. parisuhde oli juuri päättynyt, tapahtui Wellun lumivyöryturma keväällä -07. Sen jälkeen ko. lajin hohto on omalta osalta kärsinyt täydellisen mahalaskun. Ei kyllä meikäläistä saisi vuorireissulle paria viikkoa pidemmäksi aikaa. Ei sitten millään! Ei sillä, etteikö laskuhommat vielä kiinnostaisi. Viime vuonnakin olin Sveitsissä. Laskin myös rinteiden ulkopuolellakin useampana päivänä, eikä sekään ahdistanut, päinvastoin. Se oli tosi hauskaa ja antoisaa. Mutta enää ei ole sellaista oloa, että tätä voisi tehdä enemmänkin...
Tänä vuonna jää alppireissut väliin lähinnä sen takia, että a) uuden koiran hankkiminen vie ylimääräiset eurot ja b) haluan palmun alle!!!!!
Kommentit