Heimon kuulumisia kynnen saralta. Kynsi siis poistettiin keskiviikkona, hyvin meni operaatio. Koira oli koko illan ihan kanttuvei.

Torstaina aamulla sitten laitettiin kauluri päähän, niin hirmu pultit otti siitä. Seisoi vaan patsaana ja jos sain houkuteltua liikkeelle, niin säntäili paniikissa ympäriinsä. Siinä sitten pähkäiltiin että mitähän tässä tekisi, kun töihin pitäisi lähteä eikä koiraa voi jättää ilman kauluria.  Jasmo sitten otti lopulta Heimon töihinsä mukaan. Niillä oli rauhallinen päivä duunissa, niin pystyi aika hyvin pitämään levotonta koiraa siellä. Yhteentoista asti olikin vinkunut ja ulissut ja ollut ärsyttävä, sitten alkanut pikkuhiljaa rauhoittumaan. lltapäivällä, kun tulin kotiin, täällä olikin vastassa iloinen torvikoira joka mennä touhotti tavalliseen tyyliinsä.

Olen nyt kuitenkin pitänyt kotioloissa pelkkää sukka+teippi suojausta. Ei yhtään yritä saada pois sitä, eikä nuolla siitä läpi. Ei myöskään onnu tms, joten ilmeisesti ei satu hirveämmin.

Peruin sitten kuitenkin sen hakukurssin. Suurimpana syynä se, että Jasmo on reissussa niin Heimo olisi joutunut olemaan koko viikonlopun yksin kotona. Enkä nyt halua etenkään tässä toipumisen alussa pitää enempää keskenään, kuin on pakko. Vähän harmittaa, mutta ehtiipähän kerrankin tekemään kotihommia kunnolla... Viimeksi on siivottu mökki ehkä sata vuotta sitten!!