Nyt kun on verenpaine jo vähän tasoittunut, niin jospa kuitenkin kirjoittelen tänne raporttia tuosta Heinolan hakukokeesta.

Alunperinkin olin todella epävarma osallistumisen kannattavuudesta, kun tässä on muutto ja remontti päällä eikä treenejäkään ole saatu pidettyä, kun porukka on ollut liesussa. Plus Ennin juoksut joiden aikana en jaksanut sitä höykyttää. Menin sitten kuitenkin, ajattelin että otan kokemuksen kannalta ja edes jonkinlainen menestys on plussaa sitten.

Alko tosi hyvin päivä, joo... Ajelin Heinolaan enkä meinannut millään löytää kisojen päämajaa. En ollut kovin tarkkaan katsonut karttaa edellisenä iltana. Sen verran tiesin, että paikka on raviradalla ja ajattelin, että kyllä raviradalle on opasteet TIETENKIN! No ei ollut. Onneksi olin varannut aikaa tarpeeksi mahdollisten taukojen tai eksymisten varalta, joten varsinaista oikeaa paniikkia ei ollu, mutta jännityksen takia olin ihan paniikissa.

No sitten ilmoittautumaan. "Saisinko sun kilpailukirjan?" Niin minkä? Enhän minä sitä lainkaan muistanut ottaa mukaan. Ei käynyt missään vaiheessa mielessä koko kisakirja, ei missään vaiheessa, vaikka tosi järjestelmällisesti pakkailinkin edellisenä iltana. Oli vaihtovaatteet ja eväät ja pannat ja liivit ja nakit ja rokotustodistus ja vaikka mitä. Mutta ei kisakirjaa... Onneks Heinolan tyypit oli tosi ystävällisiä ja sovittiin, että lähetän kirjan ylituomarille heti maanantaina. Kukaan ei edes torunut tai pyöritellyt silmiään vaan tosi kivasti suhtautuivat.

Ajattelin tuossa vaiheessa, että joopa joo, olipa hyvä alku tälle päivälle. Hehe... No ekana oli tottisosa. Lämmittelin Enniä rauhoittelemalla ja ottamalla kontaktinhakua. Hyvä fiilis oli, koira oli ihan hanskassa siinä. Ja sitten myös kentällä. Seuraaminen oli parasta, mitä moneen kuukauteen on ollut. Ei edistystä, ei haukkumista, kontakti 100%. Ampumisten kohdalla ekasta pieni hätkähdys, toisesta ei mitään ja kontakti piti. Hyvä Enni! No vastoinkäymisiä tuli seisomisessa (meni maahan, ei yllättänyt viimeaikaisten ongelmien valossa) ja hyppynoudon paluussa kierti. Varmaan se Kangasalan 'sukeltaminen' kummitteli ja vauhtiakin oli huonosti (en tiedä miksi).

Mutta silti pisteet vain 75! Olin aika yllättynyt että niin vähän. Tuomarin mukaan oli "pikkunätti" suoritus. Juu, ei siinä ollutkaan sitä "räjähtävää voimaa", mutta yllätyin että sen puutteesta rokotettiin noin paljon. Mutta noh, tärkeintä että itse olin tyytyväinen. Ja kun tietoisesti hain tuota rauhaa ja keskittynyttä siistiä suoritusta, niin olen tosi iloinen että meni nappiin siltä osin.

Sitten esineille. Ei löytynyt yhtään. Ei edes sitä ensimmäisestä lähetyksestä kahden metrin päässä olevaa kangaspussia. Eli helppo. Harmitti niin paljon että meinasi itku päästä. Sattumoisin ei vaan kukaan vastannut soittoihin niin en päässyt parkumaan kunnolla, heh heh :)

Henkilöetsintään mennessä motivaatio oli melko nollissa. Yritin kyllä vähän tsemppailla ja onnistuinkin saamaan ainakin melkein tavallisen kisajänskätyksen päälle. Ihan hyvin koira lähtikin työskentelemään, teki vähän turhan pienen etukulmapiston mutta päätin olla välittämättä. Ekat haukut tuli melko pian, ehkä 70m keskilinjalta. Mutta aika nopeasti hyytyikin haukut. Ihan kokonaan. Hipihiljaista. Odoteltiin ja kohta Enni tepsutti siihen. Piti kysyä tuomarilta, että mitäs nyt tehdään, en yhtään tiedä. Antoi vaihtoehdot; voit odottaa jos koira lähtee takaisin tai sitten palataan keskilinjalle takaisin. Mentiin keskilinjalle takaisin, lähetin ja nyt sentään haukkui loppuun saakka...

Kakkosilmaisu tuli seuraavasta pistosta. Hyvin lähti käyntiin ja taas loppui kuin seinään. Ja taas ooteltiin. Ja taas tepsutteli luokse. Sitten odoteltiin jos lähtisi oma-alotteisesti takaisin mm:lle. No ei lähtenyt. Joten homma loppui siihen, kun tuli kaksi "valeilmaisua".

WTF?!?!?!?!?!?!?!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Varmaan auttaisi paljon, jos saataisiin vieraat tyypit ja vieras maasto. Nuo tutut treenikaverit ja ympyrät kun ei aiheuta mitään jännitystiloja ja sitä kautta virheitä :)
Kotimatkalla soittelin hädissäni niille hakuryhmien vetäjille, jotka tuli mieleen, jos päästäisiin vierailemaan niiden treeneihin. Peltomaan Kirsi sitten lupasi, että niille voin tulla kylään. Kiitos!

Soittelin vielä 'mental coachilleni' Marille, joka taas lateli totuuksia. "Paljonko ootte treenannut viime aikoina?" Ööö no ei kyllä oikeestaan yhtään... Kerran viimeisen kuukauden aikana? "Mites muuten menee? Minkälainen Enni on ollut?" Nooo, tässä asustellaan muuttolaatikoiden keskellä remppaa tehden ja koira on aika levoton sen takia... Sitten Mari sai mut vielä uskomaan, että tämä oli ihan todella opettavainen reissu kaiken kaikkiaan. Ja tottahan se oli :)