Pääsin vierailemaan Nuutisen Jossun hakuryhmässä keskiviikkona. En ole ennen siinä porukassa treenannutkaan. Tuttuja tai tutuhkoja jäseniä ryhmässä oli, ettei ihan vierasta sakkia kaikki meikäläiselle. Kiitosta vaan vierailumahdollisuudesta!

Enni oli oikein esimerkillinen. Pistot oli suoria ja haukut hyviä. Reese oli viimeisenä (4. mm), tosi syvällä metsässä ja sille haukut oli jännästi sarjoissa.  Syynä ehkä esim. mies-mm...? Väsymys? No mutta ei ollut mitenkään selkeästi huono ilmaisu, kunhan vähän erilainen. Ysi.

Heimokin pääsi vähän etsiskelemään. Eipä ollut sillä tajua koko hommasta, mutta en kyllä sitä odotakaan tällä "harjoittelulla" Kieli ulkona Kolme maalimiestä oli metsässä ja käveleskelin koiran kanssa niitä kohti. Ei ottanut heimolainen kuin yhdestä hajut, muut kaksi bongasi lopulta kun vähän ohjailin eli osoitin suoraan. Ihan vieressäkin seisoi eikä edes tajunnut että siinä on joku tyyppi. Mutta hei. Millon viimeksi otettiin sen kanssa etsintää? Ihan liian kauan aikaa sitten. Ja kertoja on yhteensä... Öö ehkä juuri ja juuri neljä? Että ehkä tässä ei kannata ressata. Ennilläkin aloitin hakuhommat vasta kun se oli jotain parivuotias, ja ihan hyvin se on kouliintunut Silmänisku