Heimo on nyt ollut siis sunnuntaista lähtien "levossa". Mitä nyt voi levoksi kutsua, kun ei häkitä... Mutta enivei, ei ole päässyt juoksentelemaan vapaana. Eilen tein epätoivoisen väsytysyrityksen makkararuudun ja tokoilun muodossa. En muista tiedä, mutta meidän pikkuriiviö ei kyllä näyttänyt merkkiäkään väsymyksestä aktiviteettien jälkeen... Päinvastoin.

1240298524_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yllättävän nätisti pysyy Heimo paikallamakuussa! Luonnollisesti ollaan ihan alkeissa, mutta eilenkin esim. onnistui jo niin, että kävelin selin koiraan joidenkin metrien päähän, seisoin hetken, palasin takaisin ja Heimo pysyi koko ajan hienosti. Eli ihan "oikea" paikallamakuu oli kyseessä. Siitä se lähtee ura urkenemaan :)

Ennilläkin meni jo ihan hermo tuohon riiviöön. Suuttui jo ihan tosissaan, kun Heimo kiusasi ihan mahdottomasti. Menin illalla pariksi tunniksi jumppaan ja kotiin palatessa Heimo oli jäähyllä eteisessä. Oli kuulemma vaan rällännyt ympäri kämppää taukoamatta. Tuo eteistila on kyllä tosi jees, rauhoittuu yllättävän hyvin sinne. Olen harkinnut, että alkaisin pitää yöt siellä, mutta vielä en ole raaskinut... :D Kerran ovat joutuneet sinne keskellä yötä, kun yöpissatuksen jälkeen ei enää uni Heimolle tullut. Ei jääneet edes vinkumaan perään, kun heitin namitikut pehmentämään laskua. Aamukymmeneltä kun heräiltiin, niin siellä yhä rauhassa nököttivät.

Onneksi Heimolainen pääsi tänään Maijan luokse päivähoitoon, kun maija on dipankirjoituslomalla ja vie isot koirat rokotuksille ja heimo saa samalla rabieksen. Oli nimittäin jo vähän sellainen olo, että onkohan kämppä remonttikunnossa kun töistä palaillaan...