Tänään vuoden ekat haut tavallista poikkeavalla kokoonpanolla. Teki hyvää saada uusia maalimiehiä ja tietysti uusia vinkkejä ja näkökulmia :)

Enni tekikin "kisavirheet" ilmaisussa, joka yllätti vähän minut. Ne eivät ole ikinä tulleet treeneissä esiin, ei edes niinä vähäisinä kertoina, kun olen raahannut hanurini johonkin vieraaseen porukkaan. No mutta tällä kertaa tosiaan pätki ja kerran jopa lopetti kokonaan haukkumisen.

Eipä hätää kuitenkaan. Tosi hyvä juttu, että nämä tulee ilmi treeneissä niin päästään pureutumaan ongelmaan. Tuolla katkaisukerralla jatkoi ilmaisua kuitenkin oma-aloitteesti, ei esim. jättänyt maalimiestä. Sekä maalimies, että minä pysyttiin vaan passiiivisina. Ja niin jatkossakin, jääköön hetsaukset jne pois. Lisäksi Pialta tuli varteenotettava vinkki maalimiehelle lähestymisestä. Eli itse kun tulen paikalle, jatkan matkaa/kierrän mm:stä ja lähden palaamaan takaisin. Koiran pitää kestää se ja jatkaa ilmaisua. Palkataan siinä vaiheessa, kun haukkuu hyvin vaikka olen poistumassa.

Sellaista kaikenlaista, olin melko tyytyväinen.