Lupauduin tosiaan NPKH:n tokojoukkueeseen piirinmestaruuskisoihin. Ollaan voittajaluokassa, ensimmäistä kertaa. Melko mielenkiinnolla odotan kisaa; ihan hauska nähdä meidän taso ko. luokassa... Tavoitteena on kohtuullinen, ei-nolo -tulos :)

Päätin aloittaa treenauksen tässä viikonloppuna. Menin Ension kanssa lähikentälle, mukana oli ruutumerkit ja tunnarikapulat. Tunnarikapulat oli lojuneet koiralootan pohjalla pari kuukautta koskemattomana, joten päättelin niiden olevan melko hajuttomat.

No tunnarista ei tullut yhtikäs mitään sitten. Koiralla ei vain ollut enää pienintäkään muistikuvaa liikkeen oikeasta suorituksesta. Otti vain ensimmäisen mikä sattui eteen tulemaan. Hirmu vaikee yksin treenata ko. liikettä, etenkin kun koira ottaa väärän niin minkäs teet? Ja muutenkin. Jos jollain on vinkkejä treenauksen helpottamiseen ja muutenkin ko. liikkeeseen niin otan vastaan mielelläni...

Ennillä oli kyllä into piukassa koko ajan, sekin saattoi olla osana tuon tunnarin epäonnistumiseen. Into sata, keskittyminen nolla. Kaukoissakin teki IHAN mitä mieleen juolahti. Siis varmaan joka käskyllä teki väärän, koska ei malttanut yhtään keskittyä kuuntelemaan meikäläisen käskyjä. Sama luoksetulon pysäytyksissä. Alkoi vaan naurattamaan tuo sähläys, meni niin mönkään kaikki mutta koiralla oli HAUSKAA!!!

Maanantaina otin vähän uusintaa, kaukot ja luoksetulon. Ja meni yllättäen todella hienosti! Kaukoissa vapautin ekasta tai tokasta käskystä, en siis hinkannut sen pidempään. Lisäksi otin seuruutusta ja liikkeestä istumisen, ne on melko jees.

Saas nyt nähdä mitä tuleman pitää, kuitenkin toko on niin mahdottoman pilkunviilauslaji ja pilkunviilaus on meikäläisen heikko kohta. Vaikka siis omasta mielestä joku olisi kunnossa, niin tuomari voi olla ihan eri mieltä...