Pitkästä aikaa päästiin hakuhommiin sunnuntaina. Oli tosi kiva mennä, kun oli oikein aurinkoinen sää. Harmi että TAAS meitä oli ihan vain muutama, vaikka otettiin uusi jäsen ryhmään. No, meitä oli loppupeleissä vanhat tutut; minä, Anna, Riitta ja Miia. Toisaalta ei pitäne valittaa, kun keveemmällä valitan sitä kun porukkaa on treeneissä kuin pipoa.

Tällä kertaa Heimo Huima pääsi ihan oikeasti koittamaan hakuhommia. Miia ja Anna menivät vuorollaan vähän matkan päähän kiven ja juurakon taakse piiloon. Heimo lähti tohkeissaan "pistolle", mutta rohkeus petti vähän ennen piiloa ja piti palata takaisin keskilinjalle turvaan. Maalimiehet sitten tulivat vähän esiin ja houkuttelivat Heimoa, menivät sitten myös takaisin pois näkyvistä. Voi sitä riemua, kun sieltä piilosta sitten löytyikin ukko, kun sinne uskaltautui!! Ihana oli Hymy

Ennille otin jopa viisi pistoa. Olen nyt ottanut palkkaukseen mukaan lelun, jonka kanssa on vielä vähän harjoiteltavaa. Ennihän kyllä _yleensä_ leikkii hyvin, mutta tuolla maalimiehellä ei meinaa aina homma lähteä käyntiin. On niin kiire jatkamaan. Ekalla ukolla leikit ei onnistuneet oikein, mutta sen jälkeen kyllä. Pitää hakea tennispalloja pötkö, niistä tuntui tykkäävän kun Annan taskusta sellainen ilmestyi. Kyllä vetorättikin oli ihan toimiva peli, ei siinä.

Ilmaisut on tietysti aina ja ikuisesti työn alla. Tälläkin kertaa oli. Ekalle kahdelle mm:lle menin häiriköimään, mutta hyvin pysyi laatikko kasassa. Ekalla mm:lla tosin haukku oli aika paskaa, mutta pysyi kuitenkin jatkuvana. Liekö vähän äänenavaus jäänyt kesken?