Onpas pitkä aika viime kirjoituksesta. Mitähän tässä on tapahtunut... Ehkä helpoin vaan ranskalaisilla viivilla eritellä jos jotain ees kiinnostaa.

- kaulan patin lopputarkastuksessa ell tuli siihen tulokseen, ettei leikata enää. Antibiootit on purreet niin hyvin, että patti on ihan minimaalinen. Jatkettiin vielä kuuria pari viikkoa ja pitää itse tunnustella tilannetta tasaisin väliajoin. Diagnoosi oli se, että kepin piston tiehye on tulehtunut ja sinne on jäänyt tulehduspesäke joka alkanut leviämään.

- Viikko sitten sunnuntain tottistreenien jälkeen koira rupesi ontumaan pahasti. Mitään äksidenttiä ei ollut tapahtunut. Palkkasin tosin narupalloa heitellen ja revitellen -> lihasrevähdys tai vastaava? Käytin tiistaina taas eläinlääkärissä, ei löytynyt mitään vammoja. Selkä tuntui vähän aristavan, eli saattoi johtua siitä. Kipulääkkeet kehiin. Ontuminen loppui kuin seinään, kun koira pääsi keskiviikkoiltana "mummolaan" hoitoon meidän Levin reissun ajaksi. Eilen sain dogin vihdoin kotiin, eikä merkkiäkään mistään ontumisesta. Pidän kuitenkin vielä kevyenä liikunnan.

- Levillä oli ihan kivaa, säät suosi tosi hyvin. Jenni Vartiaisen keikka oli aivan MAHTAVA, joten meikästä tuli todellinen fani. Must see aina kun on mahdollisuus. Suosittelen!

Kuvassa Maira
1311654.jpg