Ma-iltana kävin Heidin kanssa esinereeneissä. Oli tarkoitus mennä ensin tottikseen Kyötikkälän kentälle, mutta se oli kansoitettu berneillä. Eli esineisiin eka sit.

Alue oli kyllä aika paljon alle 50m, ehkä jotain reilu 30 m. Kolme eskaa, joista kaksi kivaa keskellä ja takana ja yksi pieni avainnauha toisessa takakulmassa. Meni varmaan jotain minuutti tai pari ja kaikki oli palautettu. Sweet!

No esineet kun oli tehty, niin kenttäkin oli tyhjentynyt joten sinne siis. Sieltä löytyi seurakavereitakin kolmin kappalein, mikäs sen mukavampaa!

Otin Ennille ensin paikallamakuun. Piippasi jonkin verran Samin ottaessa hyppyjä, joista tietysti kielsin. Vähän kerran myös vaihtoi asentoa, siitä läksytystä. Ärsyttävää!

Seuraamisessa taas edistys oli päivän sana. Voi hemmetti tämän kanssa, ikinä ei miksikään muutu! Tuntuu että tuolla kyötikkälässä on aina pahempi. Seuraamisesta tuli sitten vähän sellaista kilpahiipimistä. E yritti aina hiippailla edelle, minä taas hiippailla hitaammin että korjaa. Herrrrmo kiristyyyyyy!

Sitten istumista pari kertaa. Tein äkkikäännöksen Saritan vinkistä kun koira katsoi muualle. Hihkaisin jotain ja liikkeellehän se lähti tietty. Ei näin... No pitää taas pähkäillä jotain. Varmaan olla hiljaa vaan, mutta aina vaihtelevasti tehdä kääntymisiä. Jos vaikka palatessaankin kääntyisi poispäin yllättäen, jospa siitä kiinnittyisi huomio...

Liikk. maahanmeno hitaahko, luoksetulo oikeesti tosi hidas! Mikähän lie...? Juhannus varmaan painaa ja lämpötila. Eipä tuota jaksa sen enempää ressata.

Noudossa piti nätisti! Hyvä Enni :) Aika hidas oli tämäkin, mutta ei ole kuitenkaan tavallisesti hidas joten en nyt ala hinkkaamaan. Tässäkin kuitenkin kannustin palautuksessa lisävauhtiin, kuten myös luoksetulossa.

Sitten hyppy. Hyppäsi, mutta aika rumasti ponnisti menossa ja kolisti paluussa. No, palkkasin kuitenkin kissanruualla heti enkä ottanut enempää. Kunhan tulee hypäten, se on pääasia.

Eli oli melko OK treenit. Aikamoista säätä luvattu loppuviikoksi... Ottelun kannalta vähän huono homma jos/kun porottaa täysillä ja +27... En valita mutta valitan silti!