Pääsiäisestä selvittiin kunnialla. Tuli tehtyä vähän Suomi-kiertuetta; torstai-iltana ajettiin Jyväskylään (koirat jäi sinne hoitoon), perjantaina Leppävirralle, lauantaina takaisin JKL, sunnuntaina Koskenpäälle, maanantaina kotiin.

Menomatka Leppävirralle oli melko jännittävä: ajokeli oli aivan järkky, lunta oli tullut yöllä hulluna ja lisää satoi vielä osan matkasta. Kaiken kukkuraksi meiltä puhkesi rengas Hankasalmen kohdalla. Huh huh... Loppumatka siis auraamattomia teitä, yksi renkaista kesärengas... No, perille onneksi päästiin lopulta.

Koirat jäi tosiaan Palokkaan hoitoon. Heimon olisi kyllä hyvin voinut ottaa OP:n ja Lauran Bondi-staffin seuraksi, jos porukat olisivat suostuneet luopumaan siitä. Mutta ihan kiva oli saada yksi koiravapaa päivä. Vaikka Heimolainen onkin hirmu kiltti, niin onhan se kuitenkin aika väsyttävä välillä...

Koskenpäässä oltiin sitten maalaismaisemissa. Koirat osasi käyttäytyä taas hirmu kiltisti. Heimo sai kierrettyä talon pystykorvan pikkurillinsä ympärille, vaikka tavallisesti on kuulemma äksy muille koirille :)

Ja mikä parasta: Heimo keksi viime viikolla, että pissaushommat voi hoitaa pelkästään ulkona, eikä siis tehnyt yhtään pissaa sisälle kylässäkään!! Uskomatonta! Tiistai-iltana kotona vaan huomasin, että se ei ollut tehnyt yhtään pissaa papereille enää sinä päivänä. Sen jälkeen on ollut ihan tosi hienosti sisäsiisti. Tietysti vahinkoja voi sattua ja varmasti vielä tulee, mutta kuitenkin selkeää edistysaskel on tapahtunut. 

Torstaina otettiiin muuten esineitä Annan kanssa. Tallattiin kaistale, jonne Anna kävi sirottelemassa neljä kivaa esinettä. Enni etsi kyllä ihan himona, mutta yksi paha paha juttu tapahtui. Vaihtoi nimittäin yhden esineen kesken kaiken toiseen.... Ja sen jälkeen ei enää oikein suostunut ottamaan sitä hyljättyä. Oli selvästi sitä mieltä, että eihän se ole enää mikään etsittävä esine. Muutenkin tuntui aina löydettyään olevan vähän epämotivoitunut palauttamaan, vaan lähti vähän huitelemaan minne sattuu. Uusia ongelmia siis...? Vai oliko tässä nyt se juttu, että esineitä oli niin tiuhasti? Mitä siitä, voihan oikean kokoisellakin alueella olla esineet lähekkäin?!

Eli taas viilaillaan tätä osa-aluetta. Tuleekohan tästä joskus semmosta sujuvaa...