Eilen oli mukavat palauttavat hakutreenit Ylöjärvellä. Päätin ottaa tosiaan treeniagendaan pelkän maalimiehellä hallinnan. Siinäpä onkin sitten harjoiteltavaa! En todellakaan saanut pidettyä koiraa aisoissa siinä vaiheessa, kun mm alkoi kömpiä pois kolostaan. Mietin harjoittelumenetelmäksi sitä, että palkka tulee vain ja ainoastaan minulta. Ja alussa voisi ottaa helpoimman kautta, pitäisin siis koiran aisoissa lahjonnan avulla ;) Niin ne hommat on ennenkin alkaneet luistaa. En tykkää siitä, että joudun karjumaan käskyjä ääneni käheäksi ja antamaan vielä pakotteita (esim. nykimään niskavilloista tai selkäkarvoista, kun karkaa). Siitä tulee niin ärtynyt olo itselle, joka sitten vaikuttaa kokonaissuoritukseen. Ilon kautta voittoon! :)

Muutenkaan en usko, että tuo minä palkan antajana maalimiehen sijaan vaikuttaa Ennin motivaatioon hakea. Todella vaikea kuvitella, että sen into laskisi moisesta asiasta. Kun tätä asiaa aloin pohtimaan, rupesin ihmettelemään, että miksi oikeastaan maalimies palkkaa aina? Siis meidän tapauksessa. Koulutukseltaan keskeneräinen koira on tietysti aivan eri asia. Ja voihan välillä antaa maalimiehen palkata, varmistaa sillä motivaation pysymisen. Tilanteen mukaan. Enni on kyllä niin innokas työskentelijä, että tuskin tulee mitään probleemeja sillä saralla.

On muutenkin tullut huomattua neljän vuoden aikana, että tuolle saa opin päähän kaikista parhaiten positiivisella palautteella. Pakotteet on tietysti jossain tilanteessa OK, mutta tuntuu että ne ei vaikuta yhtään niin hyvin koiraan. Kerran, kun pääsee palkkaamaan onnistumisesta, niin koira tarjoaa samaa toimintoa innokkaasti uudestaan. Pakotteen kanssa väärää toimintoa kyllä saa rajoitettua joissain tilanteissa, mutta kuitenkin... En tykkää siitä olosta, mikä tulee itselle kun joutuu antamaan negatiivista palautetta, etenkin, jos sitä joutuu toistamaan useasti. Alkaa ärtymys kasvaa, koira paineistuu ja alkaa toimia huonosti/oudosti.