Pohdiskelin lisää tuota ääntelykriisiä ja huomasin, etten itse asiassa ole kriisissä. Olen vain tiedostanut asian. Ja sen myötä mietiskellyt sitä pikkuhiljaa. Ja tullut siihen tulokseen, että siihen pitää kyllä ehdottomasti puuttua jotenkin. Pian kommentti edellisessä postauksessa osui kyllä tästä asiasta naulan kantaan

Olen tässä listaillut mielessäni kaikenlaisia mahdollisia hiljennyskeinoja. Pitää vaan yrittää nyt soveltaa niistä sopivinta meidän osalle. Heimo onneksi kestää jo selvästi pakotteita, joten ne eivät ole poissuljettuja. Se, millaisia ne sitten on, onkin eri juttu... Vielä mietinnän alla siis tämä. Enkä nyt siis tarkoita, että aion hiljentää sen pelkästään pakotteita tehden. Ne vaan on siis yksi mahdollinen keino.

Äsken sitten valaistuneena menin lähipuiston kentälle pientä treeniä ottamaan. Ja kappas. Heimo ei päästänyt ääntäkään koko aikana. Ei edes sinä aikana, kun sen vuoro oli olla tolpassa kiinni kun Enni teki

Heimolle tein pari liikkeestä istumista. Onhan se aika hapuilua. Kuitenkin pysyy istumassa, joka on mielestäni ihan loistava juttu! Vaikeinta on tietysti toteuttaa oikea käsky. Muutaman maahanmenonkin otin, ne oli taas priimaa.

Enni seurasi namin perässä, ehkä tästä vielä tulee jotain. Tai sitten ei. No, yksi liikkeestä istuminenkin mahtui mukaan ja that's it.

Sitten vielä irtijuoksemisen lomassa päätin ottaa paikallamakuuta. Koirat käskyn alle, maahan, peruuttelin matkan päähän. Rauhallisesti olivat, joten päätin vaikeuttaa. Kävelin pienen lenkin siinä, eli käänsin selänkin. Hyvin pysyi. Ihan vapautukseen asti pysyi hyvin (Heimosta tietysti puhutaan). Eli hyvä hyvä!