Meillä vieraili sunnuntai-iltana pieni Fiona-vauva. Oli mielenkiintoista nähdä koira reaktio vauvaan. Ei ole nimittäin nähnyt niin pientä ihmistä kuin kerran, alle 1-vuotiaana. Ja sai silloin ihan hirveän pelkohepulin siitä. Nyt oli ihan erilainen, onneksi :) Ei kyllä erityisesti innostunut vauvasta, mutta ei yhtään pelännyt tai vihannut tms. sitä. Lähinnä vaan oli niinkuin lasta ei olisi ollutkaan. Aluksi kävi toki tsekkaamassa, että mikähän täällä kaukalossa oikein on, mutta esim. kun Teemu näytti Fionaa ihan läheltä Ennille, niin käänsi päätä pois vaivautuneesti. Itse en olisi varmaan uskaltanut näyttää niin rohkeasti vauvaa koiralle... En kehdannut kuitenkaan 'säikyttää' sanomalla, että se saattaa nappaista. Koira kun kuitenkin näytti ihan rauhalliselta, ei edes epäilevältä tai ärsyyntyneeltä. Vaivautuneelta vaan :) Ja kun Fiona oli minulla sylissä, niin koira oli nätisti ilman kyttäilyjä ihan vieressäni, keskittyi vaan Teemun pullalautaseen siinä :)